Miten avioero haetaan? Vaiheittainen opas avioeron hakemiseen
Oletteko päätynyt eroon ja seuraavaksi pohditte, miten konkreettisesti avioero haetaan? Haetaanko sitä yksin vai yhdessä? Onko merkitystä, kumpi hakee avioeroa? Näihin kysymyksiin saat vastauksen tässä blogissa.
1. Yksin vai yhdessä – miten avioeroa haetaan?
Avioeron saaminen on nykyisen melkoisen helppoa, verrattuna entisaikoihin. Vuonna 1929 säädetyssä avioliittolaissa vaadittiin avioerolle perusteita. Avioeron sai, mikäli puoliso teki huorin tai harjoitti haureutta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa tai oli sekaantunut eläimeen. Tällaisen aviorikoksen tekijälle voitiin määrätä myös vuoden kielto astua uudelleen avioon. Muita perusteita oli mm. sukupuolitaudit, puolison hengen tavoitteleminen tai törkeä pahoinpitely tai pitkä vankeusrangaistus, huumausaineiden käyttö, mielisairaus tai vähintään 2 vuoden erillään asuminen.
Avioeroon syypää voitiin tuomita myös maksamaan vahingonkorvauksia puolisolleen.
Nykyisin avioeron hakeminen on huomattavasti helpompaa. Avioeroa voi hakea yksin tai yhdessä, eikä tällä ole merkitystä esimerkiksi osituksessa tai vaikka lasten tapaamisoikeudessa. Eikä toinen osapuoli voi avioeron hakemista estää. Avioerohakemuksen voi täyttää netissä www.suomi.fi portaalissa tai lomakkeen voi täyttää tuomioistuinlaitoksen sivuilla (https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/lomakkeet/avioero.html).
2. Avioeron harkinta-aika
Kun käräjäoikeus on ilmoittanut avioerohakemuksesta puolisolle, alkaa kuuden kuukauden harkinta-aika. Sitä ei kuitenkaan tarvita, mikäli erillään on asuttu jo 2 vuotta. Rekisteröidyn parisuhteen purkamista voi hakea samalla tavoin kuin avioeroa. Mikäli haette avioeroa yhdessä, harkinta-aika alkaa, kun hakemus saapuu käräjäoikeuteen.
3. Miten ositus liittyy avioeroon?
Harkinta-aika aikaan saa ositusperusteen, eli ositus voidaan suorittaa. On huomattava kuitenkin, että mikäli ositus tässä vaiheessa saatetaan päätökseen, mutta päätättekin jatkaa liittoanne, ettekä hae lopullista avioeroa harkinta-ajan jälkeen, ei avio-oikeus automaattisesti enää palaudu. Mikäli pohdit avioeroa, mutta se miten ositus tehdään, kannattaa tutustua Osituksen ABC-verkko-oppaaseen.
4. Toisen vaiheen hakemus
6 kuukauden jälkeen voitte taas yksin tai yhdessä täyttää avioerohakemuksen, jossa ilmoitetaan, että kyse on toisen vaiheen hakemuksesta. Sähköinen tai paperinen lomake lähetetään siihen käräjäoikeuteen, johon olet lähettänyt myös ensimmäisen hakemuksen.
Käräjäoikeus tuomitsee avioeroon, kun molemmat ovat saaneet tiedoksi toisen vaiheen hakemuksen. Mikäli kumpikaan ei tee toisen vaiheen hakemusta, jää avioliitto voimaan.
5. Avioeron vaikutukset ositukseen ja omaisuuteen
Kun avioero tulee vireille, puolisoiden välinen avio-oikeus päättyy. Tämä tarkoittaa, että osituksessa huomioidaan vain se omaisuus, joka on ollut puolisoiden hallussa ennen avioerohakemuksen vireilletuloa.
Jos tarvitset lisää apua avioeron hakemiseen, voit ladata ilmaisen "Avioeron askelmerkit" -oppaan verkkosivuiltamme.