
Blogi
Olen valmistunut Lapin Yliopistosta oikeustieteiden maisteriksi vuonna 2010. Olen toiminut yrittäjänä alalla vuodesta 2013.
Erityisen runsaasti minulla on kokemusta rikosasioista, lasten asumiseen, huoltoon ja tapaamisiin liittyvistä riita-asioista. Hoidan myös esimerkiksi kiinteistökauppariita-asioita, osituksia, perinnönjakoja ja toimin pesänselvittäjänä kuolinpesissä ja jakajana kuolinpesissä ja osituksissa tai omaisuuden erottelussa.
Blogissa käsitellään asiakkaiden toivomia aihealueita, joista minulla on hyvä kokemuspohja.
Jouduin väkivaltarikoksen uhriksi -mitä teen?
jouduin väkivaltarikoksen uhriksi -mitä teen? Rikoksen uhriksi joutuminen voi olla pelottavaa, ahdistavaa, järkyttävää. Jokainen reagoi tilanteeseen eri tavalla ja se, onko rikoksen tekijä tuttu vai tuntematon, voi vaikuttaa millaisia ajatuksia ja tunteita tapahtunut...
Tapaamisoikeus muuhun kuin biologiseen vanhempaan ja muita uudistuksia tulossa lastenhuoltolakiin
Tapaamisoikeus muuhun kuin biologiseen vanhempaan ja muita uudistuksia tulossa lastenhuoltolakiinKeskeiseen lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisia sääntelevään lakiin, lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on tulossa 1.12.2019 uudistuksia. Aiemmassa laissa on...
Ero! Miten sovimme lapsen asioista?
Ero! Miten sovimme lapsen asioista?Miten lapsen asioista sovitaan erotessa? Keneen pitää ottaa yhteyttä? Viekö asianajaja jutun heti käräjille? Huomaa, että sopiminen on mahdollista kaikissa vaiheissa. Jotkut kiertävät koko kierroksen, jotkut kiertävät sen...
Onko avioehdon tekeminen varallisuussuunnittelua vai epäluottamus suhteen kestävyydestä?
Onko avioehdon tekeminen varallisuussuunnittelua vai epäluottamus suhteen kestävyydestä?Avioehto. Avasin taannoin lähipiirissä keskustelua avioehdosta ja havaitsin, että avioehto on asia, joka herättää voimakkaita tunteita. Luulin täysin, ettei kukaan enää sanoisi,...